tiistai 1. lokakuuta 2013

Tiistaipäivän ainut piristys, nimittäin Kuje kengät saapuivat!! Vaikka yllätyinkin miten vihreät nämä ovatkaan, ihanat nää silti on. Näillä kelpaa käppäillä. Tilasin nämä siis netistä, Kuje.fi. Laajan värivalikoiman vuoksi väri oli vaikea päättää, sillä eivät nämä mitkään halvatkaan ole että niitä voisi keräillä useamman.

Tällä viikolla olen ollut ja tulen olemaan Nuorisokahvila Nukassa maanantaina ja keskiviikkona klo 15-20, torstaina lähden Ollin kanssa kohti Tukholmaa laivalla mummoa moikkaamaan viikonlopuksi! Hirveä kiire ja stressi matkajärjestelyjen takia. Vaikka olen hyvin väsynyt ja ahdistunut, onhan se kiva lähteä muualle vaikkei ongelmia pääsekään pakoon. Väsymyksestä on tullut kyllä jokapäiväistä ja rasittavaa.

Kaiken huipuksi ollaan käytetty autoa jo kaksi kertaa katastuksessa eikä oo menny läpi. No, jos kolmannella kerralla menis! Hieman kiire tulee kun lähtöpäivä on torstai, ja sinä päivänä, hetkeä ennen lähtöä auto menee korjattavaksi. Toivottavasti auto on lähtövalmis sen jälkeen.

Toivon myös, että matka sujuu hyvin ja turvallisesti. Hirvittää hieman laivamatka sinne ja takaisin, nimittäin miten pysyn hereillä laivalla 10 tuntia putkeen... emme ottaneet siis hyttiä. Täytyy toivoa että mukavaa tekemistä laivalta löytyis niin ei aika käy pitkäksi.

Ensi viikkoon, loppuviikko reissatessa!

Äidille valoa syksyyn <3

0 kommenttia:

Lähetä kommentti