maanantai 30. joulukuuta 2013
Nyt aion kertoa mitä tapahtui sitten joulukuussa. Olen kuukauden jälessä ja ajattelin että nyt teen tämän äkkiä ja lyhyesti, sillä vuosi kohta vaihtuu ja ketä enää kiinnostaa mitä tein joulukuussa?

Joulukuussa kävin ystäväni Sennin syntymäpäivillä Jyväskylässä. Teemana oli Linnanjuhlat.

Sain komean Ellin seuralaiseksi!
Ihailen tätä jatkuvasti Pentikistä. Hintaa kuitenkin sen verran että jää hankkimatta.
Mutta katsokaa miten ihana se on!

Apua, mistäs minä nyt jatkaisin. Ajatus käy niin villinä kun on niin paljon kerrottavaa. Saattekohan mitään tolkkua tästä tekstistä jos vaan kirjoittaisin fiiliksen mukaan? 

Suurin yllätys tähän loppuvuoteen oli se, että minut ja siskoni pyydettiin Talvipäivänseisaus -tapahtumaan tekemään lumi -ja tuliveistoksia. Suostuimme ja saimme pari muuta entistä veistäjää tältä alueelta mukaan. Oli kuin olisi menty ajassa taaksepäin, talkootyö meni erittäin mukavissa merkeissä. (Olen siis joskus aikaisemminkin ollut mukana tekemässä). Tätä minä tavallaan kaipasinkin. Mutta olihan se urakka. Olin ainakin viitenä päivänä Taipaleen kanavalla yli 10 tuntia tekemässä, lumitöitä lähinnä kun sitä lunta vielä oli. Lisäksi saimme aikaan tuliveistoksia, lumiveistoksille kävi vähän kehnosti lämpimän sään vuoksi. Tuliveistoksia tehtiin yhteensä kuusi. Hyvä me!

Nyt laittelen kuvia mitä otin iPhonella, paremmat kuvat ovat vielä käsittelemättä järkkärissä, enkä malta nyt niitä tehdä! 

Lunta pakkaamassa muottiin.


Kukkameri. Rautalankaa, kangasta ja bensaa, kyllä se siitä sit syttyy ja palaa jonkin aikaa.


Minun veistämä pöllö oksalla.

Älynväläys. Sitä se todellakin oli! :D

No onkos tullut kesä...?

Jätkänkynttilät kanavan niemellä.

Valonäytös Vanhalla Kanavalla.

Aurinko.

No joo, eihän siihen oikeaan tunnelmaan kyllä mitenkään pääse pelkillä kuvilla. Joten tule ensi vuonna talvipäivänseisauspäivänä Vanhalle Kanavalle Varkauteen! Katsotaan jos olisin ensi vuonnakin tekemässä, ainakin kovasti on uhkailtu. Monta hommaa jäi vielä toteuttamatta!
Vaikka minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta tuliveistoksista ja en ollut veistänyt lunta moneen vuoteen, (enkä ole siinä hirmu hyväkään..) oli silti erittäin hienoa olla mukana tekemässä. Ja oli se hauskaakin. Siskon apu oli korvaamatonta tässä hommassa. Kommeluksia sattui mutta tää on niin luovaa hommaa että aina voi keksiä jotain muuta tilalle. Opin taas monta asiaa!

Siinä nyt tiiviisti talkoohommista! Tapahtuman jälkeen olin aivan puhkipoikki. Ei voimia ollut enää mihinkään. Joulusiivouskin tuli tehtyä väkipakolla, joulu tuli ja meni. Inhottaa kun sekin meni jo. Eikä joulu tuntunut joululta ilman lunta. 

Mun yks lempipeleistä, stiga.

Mökkivierailulla kaveriporukassa. Paljua, saunaa ja hyvä seura.


Kissatkin saatiin vihdoin kotiin lomien jälkeen.

Ja nyt oon niin laiska etten jää lukemaan onko kirjoitusvirheitä! Menköön sellaisena kuin sen kirjoitin tässä mielentilassa.  Enjoy!





Niin.. nyt eletään vuodenvaihdetta ja minulta on tosiaan jäänyt tämmöinen teksti päivittämättä! Hirveä kiire iski joulukuussa enkä saanut aikaiseksi kirjoittaa marraskuun kuulumisia loppuun kun vasta NYT. No, saatte lukea sen nyt. Nimittäin minulla olisi lisää päivitettävää heti tämän jälkeen niin pakko hoitaa nyt alta pois. :)

Palatkaamme hieman ajassa taaksepäin:

Erittäin nopea päivitys siitä, mitä viime aikoina on päällisin puolin tapahtunut. Kävin kampaajalla leikkuuttamassa huonot latvat poikkeen ja samalla minulle tehtiin lettikampaus iltaa varten. Koin elämäni ensimmäistä kertaa stand up-komiikkaa Ismo Leikolan esittämänä, ja suosittelen muillekin! Oli naurettavan hyvä show! :)



Viime viikonloppuna käytiin Mikkelissä kavereiden luona. Vietettiin pienimuotoiset pikkujoulut. Oli tosi Party Hard bileet, syötiin pipareita, torttuja ja jouluruokaa. Mutta minulle tämä rauhallisempi meno kävi, nimittäin olen viime aikoina ollut väsynyt.
Kävimme yhdessä syömässä Ravintola Einossa, jossa oli ihan tajuttoman hyvää ruokaa! (Ja hintakaan ei ollut paha, kun meillä oli kuponki jolla sai kaikki ruoat puoleen hintaan!) Ei sitä muuten olisi kyllä tullut käytyä..
Söin syntisen hyvää suklaakakkua, tässäpä siitä kuva.


Minttukaakaot.



Tuli taas tuhlattua rahaa Mikkeliin. Tein hienoja löytöjä!


Kirpparilta pellavaverhot 2 kpl yht. 5e.

Löysin kivoja jouluverhoja alennuksesta ja kirpparilta. Vihdoinkin ostin itselleni uudet K2:sen rullaluistimet! Olivat -50% ja pakko ne oli napata matkaan vaikka hintaa niille jäi vielä reipas satanen. Nytpä on ensi kesäksi kunnon rullikset! Ja ihana Vintage laukku vitosella kirpparilta. :) Kerrankin minä teen löytöjä!







Ensimmäiset piparit omasta taikinasta. Niistä tuli kivikovia, ehkä liikaa sokeria...
No, ensi vuonna uusi yritys!