Miten kuolemaan tulisi suhtautua? Miten asian voi tiedostaa
ahdistumatta?
Olen tässä vuoden mittaan joutunut pohtimaan tahtomattani kuolemaa päivittäin. Lähipiirissä on sattunut poismenoja ja se on antanut ajattelemisen aihetta. Se on väistämätön, ja sitä kohtaa yhä useammin ja useammin.
Kuolemahan ei ole uusi asia. Maailmassa syntyy ja kuolee ihmisiä päivittäin. Elämän ja kuoleman on kuljettava käsi kädessä. Mutta olen vasta nyt tiedostanut asian. Kuolema koskettaa siis minua ja läheisiäni. En eläkään enää sitä lapsen omaa maailmaa, jossa kukaan ei kuole. Toisaalta tulen ajatelleeksi, että emme kuole koskaan. Kuolemamme jälkeen elämme muiden ihmisten muistoissa.
On myönnettävä, etten usko Jumalaan. Pyhäinpäivänä kirkossa istuessani pohdin, onko tässä järkeä. No, on heille jotka uskovat. Heille usko Jumalaan on tuki ja turva elämän koettelemuksille, tuo valoa sinne missä on pimeää. Anteeksiantamusta silloin, kun on tehty väärin. Armoa. Jumala antaa rakkautta, toivoa ja uskoa elämään. Mistä minä saan rakkauden, toivoni ja uskoni, jos en usko Jumalaan?
Elämästäni, läheisistäni ja itsestäni löydän tarvittavat ainekset uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Ihminen saa uskoa siihen mihin tahtoo. Haluaisin uskoa siihen, että kun kuolen, elämäni alkaa uudestaan jossain muualla, muussa olomuodossa. En kuitenkaan odota liikoja, jotten pettyisi. Voi olla että elän vain kerran ja kuoleman jälkeen on... Pimeyttä. Ei mitään. En ajattele. En tunne. Ei muistoja. En ole enää olemassa. Joten ei ole kaipuuta entisestä. Kun asiaa alkaa pohtimaan liikaa, iskee paniikki.
Kuolemaa ei tulisi miettiä liikaa. Asia on kuitenkin tiedostettava, kuoleman joutuu joskus jokainen kohtaamaan, yksin. Näin saa enemmän irti elämästä, kun muistaa että kaikki on katoavaista ja kaikki voi olla hetkessä ohi. On elettävä täysillä ja olla läsnä joka hetkessä.
Kuolema ei itselleni ole ajankohtainen, joten en osaa suhtautuakkaan siihen mitenkään. Eikä sitä koskaan tiedä milloin sen kohtaa. Kuolema on mielestäni sitä jotain, mitä ihminen ei pysty ikinä ymmärtämään. Niinkuin emme voi ymmärtää, miten elämä syntyy.
Olen tässä vuoden mittaan joutunut pohtimaan tahtomattani kuolemaa päivittäin. Lähipiirissä on sattunut poismenoja ja se on antanut ajattelemisen aihetta. Se on väistämätön, ja sitä kohtaa yhä useammin ja useammin.
Kuolemahan ei ole uusi asia. Maailmassa syntyy ja kuolee ihmisiä päivittäin. Elämän ja kuoleman on kuljettava käsi kädessä. Mutta olen vasta nyt tiedostanut asian. Kuolema koskettaa siis minua ja läheisiäni. En eläkään enää sitä lapsen omaa maailmaa, jossa kukaan ei kuole. Toisaalta tulen ajatelleeksi, että emme kuole koskaan. Kuolemamme jälkeen elämme muiden ihmisten muistoissa.
On myönnettävä, etten usko Jumalaan. Pyhäinpäivänä kirkossa istuessani pohdin, onko tässä järkeä. No, on heille jotka uskovat. Heille usko Jumalaan on tuki ja turva elämän koettelemuksille, tuo valoa sinne missä on pimeää. Anteeksiantamusta silloin, kun on tehty väärin. Armoa. Jumala antaa rakkautta, toivoa ja uskoa elämään. Mistä minä saan rakkauden, toivoni ja uskoni, jos en usko Jumalaan?
Elämästäni, läheisistäni ja itsestäni löydän tarvittavat ainekset uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Ihminen saa uskoa siihen mihin tahtoo. Haluaisin uskoa siihen, että kun kuolen, elämäni alkaa uudestaan jossain muualla, muussa olomuodossa. En kuitenkaan odota liikoja, jotten pettyisi. Voi olla että elän vain kerran ja kuoleman jälkeen on... Pimeyttä. Ei mitään. En ajattele. En tunne. Ei muistoja. En ole enää olemassa. Joten ei ole kaipuuta entisestä. Kun asiaa alkaa pohtimaan liikaa, iskee paniikki.
Kuolemaa ei tulisi miettiä liikaa. Asia on kuitenkin tiedostettava, kuoleman joutuu joskus jokainen kohtaamaan, yksin. Näin saa enemmän irti elämästä, kun muistaa että kaikki on katoavaista ja kaikki voi olla hetkessä ohi. On elettävä täysillä ja olla läsnä joka hetkessä.
Kuolema ei itselleni ole ajankohtainen, joten en osaa suhtautuakkaan siihen mitenkään. Eikä sitä koskaan tiedä milloin sen kohtaa. Kuolema on mielestäni sitä jotain, mitä ihminen ei pysty ikinä ymmärtämään. Niinkuin emme voi ymmärtää, miten elämä syntyy.
Kuitenkin,
show must go on!
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
How should
react to the death? How to be aware of the death, without anxiety?
I had to think about death unintentionally about a year. My vicinity have some departure, and it has given rise to think. It is inevitable, and that happen more and more.
The death it´s not a new thing. In the world people born and die every day. Life and death have to go hand in hand. BUT I've only now realized it. So death touches me and people who is close to me. On the other hand, I have been thinking, that we never die. After we die we are living in other people's memories.
I have to say, I don´t believe in God. On All Saints' Day I sat in the church and think, is this grazy? Well, yes to the them who believes. For them, faith in God is support and security for the trials of life, brings light to where is dark. Forgiveness when it´s done incorrectly. Mercy. God gives love, hope and faith in life. Where I get my love, my hope and my faith, if I don´t believe in God?
Of my life, my family and myself I find the necessary ingredients to faith, hope and love.
Human can believe what he wants. I would like to believe, that when I die, my life will start over again somewhere else place. I don´t expect too much, because I don´t want to be disappointed. t may be that I live only once, and after the death is... Dark. Nothing. No thinking. No feelings. No memories. I don´t exist anymore. So I don't have yearning to back. When thinks too much this, panic strikes.
I had to think about death unintentionally about a year. My vicinity have some departure, and it has given rise to think. It is inevitable, and that happen more and more.
The death it´s not a new thing. In the world people born and die every day. Life and death have to go hand in hand. BUT I've only now realized it. So death touches me and people who is close to me. On the other hand, I have been thinking, that we never die. After we die we are living in other people's memories.
I have to say, I don´t believe in God. On All Saints' Day I sat in the church and think, is this grazy? Well, yes to the them who believes. For them, faith in God is support and security for the trials of life, brings light to where is dark. Forgiveness when it´s done incorrectly. Mercy. God gives love, hope and faith in life. Where I get my love, my hope and my faith, if I don´t believe in God?
Of my life, my family and myself I find the necessary ingredients to faith, hope and love.
Human can believe what he wants. I would like to believe, that when I die, my life will start over again somewhere else place. I don´t expect too much, because I don´t want to be disappointed. t may be that I live only once, and after the death is... Dark. Nothing. No thinking. No feelings. No memories. I don´t exist anymore. So I don't have yearning to back. When thinks too much this, panic strikes.
You should
not think death too much. However, I think you have to be aware of death, because
sometimes you will meet death to face to face and alone. When you realized, that life is short and all
is fleeting, you get more of life. You have to live to the fullest and be
present in every moment.
Death isn’t current subject to me right now, so I don’t know how to react with it any way. But you never know when it comes. In my opinion death is something that people cannot ever understand. Just as we cannot understand how life arises.
But however, show must go on!
Death isn’t current subject to me right now, so I don’t know how to react with it any way. But you never know when it comes. In my opinion death is something that people cannot ever understand. Just as we cannot understand how life arises.
But however, show must go on!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti